Pääsiäisviikon rientoja

Aloittaessani tätä kirjoitusta on pääsiäisviikon alku, lopettaessani lähes loppu. Sen verran on pääsiäismieli että paistoin kananmunaa aamupalaksi.

Odottelen taas kuvauksia. Olisihan se mukava mennä sinne kerrankin hiukset siistittynä.  Sen jälkeen kun säästyin sytostaateilta, ajattelin että hiuksiini ei kosketa koska sain ne pitää. Nautitaan nyt mikä minnekin suuntaan hapsottavista hiuksista. Onpahan ainakin hiukset. Rusketusraidat ovat haalenneet. Mitäs jos en enää niin vannoisikaan luonnollisen rusketuksen nimeen, vaan menisikin solariumiin tai onhan niitä nykyään ruskettavia suihkujakin. (Vastuu huumorini ymmärtämisestä nyt ja aina, jää lukijalle). Kulmatkin voisi siistiä. Jotenkin sitä ajattelee, että nyt ei vaan jaksa välittää. Nyt on lupa olla räjähtäneen näköinen. Ainakin omasta mielestäni.

Olen ollut enimmäkseen loistokunnossa, pirtea ja iloinen. Jotkut illat ovat kuitenkin tuskaa. Katselen kelloa, joskus jo ilta kuuden aikaan alan odotella josko nukkumatti piipahtaisi unihiekkansa kanssa. Sitä odottelen muutaman tunnin. 

 

 

Heräämisiä -kello kolmen aamiainen  

 

Kello lähenee kolmea. Yöllä. Viime yönä kävi samoin. Tunnin verran olin hereillä. Lopulta päätin nousta ja tehdä kylmäsavulohileivän. Tyttäreni leipomuksilta oli jäänyt kaappiin juuri sen verran kaakaojauhetta, että sain siitä kupillisen "yökaakaota". 
Tätä nyt yöllä kirjoittaessa taustalla soi Andrea Bocellin ihana Vivere.  

Toisaalta nautin tästä ajasta! Nautin siitä, ettei kukaan, lukuunottamatta hoitohenkilökuntaa, odota nyt minulta mitään. Voin nukkua pitkään jos nukuttaa (kunpa nukuttaisikin) ja niin kuin nyt, voin halutessani kirjoittaa keskellä yötä (mieluummin nukkuisin). Voin ajatella vain itseäni. Se on jopa lääkärin määräys. Näin pitäISI olla. 
Sitä vain väkisin miettii, mitä tämän jälkeen. Mihin menen, mitä teen. Ei pitäisi miettiä, ei nyt. Mutta voiko sitä välttää, varsinkin kun saan puhelinsoiton isolta laivayhtiöltä ja he tarjoavat minulle  rakastamaani työtä matkanjohtajana Kanarian saaristossa ja Välimerellä tai sähköpostilla kysytään pääsenkö Italiaan muutaman viikon matkaopas -keikalle? Antaisin aika paljon, jos nämä yhteydenotot olisivat tulleet kuukauden tai pari, myöhemmin! Toivon että tämän hetkinen projektini päättyy hyvin, eikä ole jatkossa esteenä.
Tällä hetkellä terveys on kuitenkin laitettava sijalle yksi ja hoidot on käytävä loppuun. Jospa kaikki vastoinkäymiset nyt vihdoin loppuisivat. Nyt pitä(isi)ä noudattaa annettuja ohjeita ja lepuuttaa mieli ja keho (helpommin sanottu kuin tehty).

Vapaaehtoistyötä tarjolla: Energiselle extrovertille etsitään sopivaa mielenhallintaan erikoistunutta henkilöä. 

Erityisesti viime päivät ovat olleet varsinaista tunteiden myllerrystä. Taas.
Kävellessäni ulkona ajattelen, kunpa jaksaisin kotiin palatessa kirjoittaa kaikista tunteistani, ajatuksistani. Saada kaikki heti muistiin. Usein vain en jaksa, koska palatessani kotiin on iltapäivä ja takana jo monen monta tuntia touhua ja ehkäpä nuo hoidot alkavat väsyttää minuakin.   

Haluan vain niin kovasti palata normaaliin elämään.

 

Kurkotin kuuta taivaalta

Muistan kuulleeni sanonnan: "ei kannata kurkottaa kuuta taivaalta". 
Upea, iso keltainen kuu houkutteli vaihtamaan aamutakin (sen punaisen) toppatakkiin. Kamera kaulassa roikkuen astelin tuon sata metriä Jyväsjärven rantaan. Voi miten kuu olikaan kaunis. Hups! Meinasinpas kaatua. En kaatunut kuitenkaan. Linkutin itseni jäälle ja istahdin

hanskojeni päälle ja aloitin kuvaamisen (en tosin voi kehuskella niillä otoksilla).
Olipa urakka kammeta itseni siitä ylös. Yritin venytellä. Linkutin takaisin kotiin. Jalka ei noussut rapulle muuten kuin nostamalla se käden avulla siihen tai vetämällä suorana perässä toisen jalan ottaessa askelmat. Hissikin olisi ollut. Itku siinä pääsi kun en saanut jalkaani nostettua edes varrettomaan kävelykenkääni. Eikä ollut vielä edes kiirastorstai tai pitkäperjantai. 
Tähänkö ne hyvin alkaneet lenkkeilyt jäivät? Buranaa ja linimenttiä ja nukkumaan. Pääsin kuin pääsinkin reippaasti, mutta varovasti kävellen sairaalalle seuraavana päivänä. 

Kultturelli Kiirastorstai - kulttuurimatka yläkaupungille

Tänään jätän uudet tuulihousuni naulaan. Ostin ne lenkkeilyä varten koska edelliset olin myynyt Suomesta lähtiessäni. Pääsiäisen kunniaksi laitan ylleni tummankeltaisen nahkatakin ja farkut. 
Ensin oli tapaaminen kirjailijatalolla. Tämän jälkeen minulla oli hetki aikaa ja päätin mennä kirjaston lukusaliin. Matkalla yläkaupungissa silmiini osui hauskan näköinen kahvila.

Avasin oven. Minut yllätti ihana, rauhallinen musiikki. Niinpä menin peremmälle. Nälkä minulla ei vielä ollut. Päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja ottaa toastin. Mutta mitä sain?? 
No toastin, "sitähän mä pyysin". Sain itse asiassa kaksi, sen lisäksi sain suolakurkkuja, hillosipulia ja sipsiä (ne jäivät syömättä) kivasti lautaselle aseteltuna. Lisää tällaista palvelua Suomeen! 

En siis mennyt kirjastoon.




Aurinko paistoi ja oli ihana olla ulkona. Olo oli kuin teekkarilla astellessani Seminaarimäkeä ja puikkelehtiessani kampuksella kohti sairaalaa. Pitäisiköhän alkaa opiskella? Se voisi olla hauskaa. Railakas opiskelijaelämä. Ensin kuitenkin sairaalalle. 

Perille päästyäni hymyni hyytyi hetkeksi. Tunsin suurta myötätuntoa lääkärin vastaanotolta kyynelsilmin tullutta naista kohtaan. Olisin halunnut mennä halaamaan. Sama lääkäri, jonka kanssa hän katosi kulman taakse, kutsui minut kohta huoneeseensa. Hauska mies tuo Jantunen. Siinä minä katselin viikko sitten kuvattuja sisälmyksiäni kuvaruudulta. Enpä ole ennen nähnyt. Tämän jälkeen viiden minuutin lepohetki selällään kovalla pedillä, sen harmaan ison möhkäleen (muistat varmaan) kiertäessä minua. Eikä se edes ole narissut (viittaan aiemmin kirjoittamaani tekstiin).

Kotimatkalla tein vielä yhden kulttuurimatkan yläkaupungilla (on muuten mielenkiintoinen alue). Avasin oven (kuulemma) taiteilijoiden suosimaan paikkaan, Vakiopaineeseen. Pitäähän minun tietää kaupunkini tarjonta. Huomaan että Jyväskylä tarjoaa yllättäviä paikkoja. Jälleen ensimmäisenä musiikki valloittaa mieleni. Siinä puisella putkijalkatuolilla istuessani otan kynän ja paperia ja kirjoitan näitä tuntemuksiani musiikin lumossa. Ihana olo. Voin näin vain istahtaa yläkaupungin kuppilaan ja nauttia ihanasta, rentouttavasta musiikista ja kauniista keväästä. 
http://www.youtube.com/watch?v=Ua9G1qtQb7A
http://www.youtube.com/watch?v=waENbnU_LeU

 

Hoitoreissullani kuljen usein Cityseurakuntatalon ohitse. "Taivasta kohti", lukee ikkunassa. En pidä kuitenkaan kiirettä.